En halua palvella tätä koko yhteiskunnan läpäisevää jättikonetta (eng. megamachine), joka raatelee ja saastuttaa maan. En halua työskennellä isolle enkä pienelle korporaatiolle, joka edesauttaa tätä tuhokoneen aikaa. En halua tukea jatkuvaa kasvua ja loputonta ahneutta. En usko enää edistykseen tai työhöni. En näe merkitystä tässä ammatissa, teollisuudessa enkä elämäntavassa, johon olen syntynyt ja kasvanut.
Koneen pauloissa
“Teknologia ratkaisee ongelmamme” on lähtökohta, jonka jaamme, mutta josta harvoin puhumme. Monet insinöörit tietävät sen olevan valheellinen fantasia, mutta he eivät anna sen häiritä. Laskut pitää maksaa ja suut ruokkia. Koneen logiikka opettaa luottamaan teknologiaan ja ajattelemaan sen tavoin. Hallitse, tottele, kehity, erikoistu, kasva ja monimutkaistu. Nuo ovat valloittajan ja koneajattelun kieltä, jota käytämme. Kone on uskotellut meille, että jokainen kohtaamamme haaste on vain pikku pulma, jonka insinööri vielä ratkaisee.
Käsissämme oleva monikriisi on kuitenkin koneen logiikan tavoittamattomissa. Sen työkaluilla ja ajattelulla ei kyetä saavuttamaan sellaista viisautta, joka auttaisi meitä tässä ahdingossa. Siispä oikeat ongelmat sivuutetaan, ja keskitytään turhanpäiväiseen näpräilyyn. Myös minä uskoin joskus teknologian kaikkivoipaisuuteen. Nyt näen valheiden sumuverhon läpi ja kokonaisuus hahmottuu kirkkaampana: olemme kusessa ja tämä kone tappaa.
Elämäni koneen sisällä on ollut etäyhteyksiä, sovelluskehitystä, Exceliä, videopuheluja, pikaviestejä, sähköposteja ja vierailuja ulkopuolisilta suojattujen laitosten sisälle. Numerot vilisevät näytöillä ja trendit piirtyvät kertomaan tarinaa koneen voinnista. Arkinen värimaailma on harmaa ja ulos ei näe kun lounaalla. Suurissa halleissa ihmiset tuijottavat tietokonenäyttöjä kuulokkeet korvilla ja mikrofoni suun edessä. Ilmastointi humisee ja näppäimistöt napsuvat.
Toisaalla, aitojen takana, valvontakameroiden silmien alla ja lukittujen ovien suojissa, kone puksuttaa lakkaamatta. Se ei voi pysähtyä. Sielläkin suurin osa koneen palvelijoista tuijottaa näyttöjä ja painelee nappeja, jotta kone toimisi mahdollisimman hyvin. Laitoksilla voi tuntea koneen lämmön, värähtelyn ja kovat äänet, joita sen moottorit, kuljettimet ja monet muut pienemmät laitteet tuottavat. Energia ja materiaali virtaavat sisään ja ulos.
Osana uutterien insinöörien rintamaa olen rakentanut tätä jättikonetta yhä monimutkaisemmaksi ja tehokkaammaksi. Aina vain kehittyneempi kone vaatii enemmän dataa ja useiden järjestelmien yhteen kytkemistä. Kokonaisuus on entistä monimutkaisempi ja vaikeammin ymmärrettävä. Kone toimii kyllä aiempaa paremmin, ainakin niin kauan kuin kaikki erilliset järjestelmät toimivat sujuvasti ja yhteydet ovat kunnossa.
Monimutkaisuuden kasvattaminen on ainoa suunta, johon koneen logiikkaa noudattava kulttuuri pystyy, vaikka se tekee yhteiskunnastamme hauraamman.
Monin tavoin kestämätöntä
Ihmiskunnan historiassa mikään kiinteään asutukseen perustuva sivilisaatio ei ole ollut kestävä. Ne ovat aina ennemmin tai myöhemmin romahtaneet. Rajallisille ja uusiutumattomille resursseille rakennettu kasvupakotettu teollinen sivilisaatio vasta kestämätön onkin, eikä sitä ole mahdollista sähköistää ja tehostaa kestäväksi. Se mikä ei ole kestävää, tulee loppumaan.
Elämäntapamme ja koko teollinen sivilisaatio on mahdollinen vain sen vuoksi, että muinaista auringonvaloa yhteyttänyt vihreä elämä sattui kosmisten yhteensattumusten seurauksena muodostamaan kivihiiltä, maakaasua ja öljyä. Nyt me kiedomme itsemme teräksiseen teknologiseen ulkoiseen tukirankaan ja painamme kaasua. Laitamme bunkkeriöljyä tankkeriin, lentopetrolia turbiiniin, voiteluöljyä laakeriin, dieseliä moottoriin ja sähköä akkuun. Kaiken käärimme muovijalosteisiin ja elämme näennäisen huoletonta elämää.
Me olemme yhtä koneidemme kanssa ja se tuntuu jumalalliselta. Kuvittelemme itsemme ravintoketjun huipulle. Todellisuudessa olemme muinaisen elämän hautoja kaivavia ruumiidensyöjiä, jotka ahmivat pyhää elämää maan kuoresta. Jättikone tuottaa meille helpon ja mukavan elämän, mutta nyt pystyn näkemään myös sen hävityksen, joka tuosta kaikesta seuraa. Tämän ymmärrettyäni en voi enää sulkea silmiäni. Monet siihen vielä pystyvät.
Datakeskukset kasvavat nyt joka puolelle ja pyyhkivät pöydältä kaikki tehostamisesta saatavat hyödyt. Koneen viimeisintä taikuutta on kaikkialle tunkeva tekoälytuuba, joka tuhoaa halumme ajatella ja kehittää omia aivojamme. Elämme kuin sci-fi-kertomuksessa, jonka tulevien lukujen kauheuksia osaa jo enteillä. Murtumat alkavat näkyä. Kone yskii.
Maan povesta ryöstetyn fossiilisen energiapurskeen ajamina ja teknologian tuudittamina marssimme koneiden kanssa kohti jyrkännettä. Täällä kapitalistisen maailmanjärjestyksen imperiumin reuna-alueella olemme ehkä vielä hetken suojassa. Emme taida pudota rotkoon ensimmäisenä. Joitakin se tuntuu lohduttavan. Kemijoen lohi meni jo tovi sitten. Kuka häviää seuraavaksi?
Terveet ekosysteemit ja tasainen ilmasto pitivät aikansa yllä olosuhteita, jossa me olemme voineet vaihtaa koneen palvelemisesta saatua rahaa ruokaan, suojaan, lämpöön tai melkein mihin tahansa. Rahaa ei kuitenkaan voi syödä, eikä se poista mikromuoveja kehoistamme. Planeettamme monimuotoisuus ja elinkelpoisuus ovat lyhyessä ajassa heikentyneet katastrofaalista tahtia.
Olemme astuneet suurten poikkeamien aikaan. Edessä on turbulenssia ja odottamattomia tilanteita, jotka tulevat paljastamaan monimutkaisten järjestelmien heikkoudet. Yksinkertaisuus onkin pian etu.
Askel oikeaan suuntaan
Tiedän, että olen kulkenut väärää polkua jo liian pitkään. En voi katsoa taakseni ja olla ylpeä tähänastisesta elämäntyöstäni koneen palvelijana. Kone on tehnyt minut ja kaiken elämän sairaaksi. On paettava ja otettava etäisyyttä. Tiedän, etten voi irtautua sitä kokonaan, mutta tahdon löytää jotain, mikä palvelisi ennemmin elämää kuin konetta. On aika astua uudelle polulle.
Ymmärrän, että kirjoittamaani voi olla hankala sulattaa. Upton Sinclairia vapaasti suomentaen:
“On vaikeaa saada ihminen ymmärtämään jotain sellaista, minkä kieltäminen tuo hänelle leivän pöytään.”
Ehkä ajatukseni istuttivat epäilyksen siemenen, joka jää itämään ja auttaa sinua rimpuilemaan irti koneen palveluksesta. Siitä voisin olla ylpeä.

Vastaa